iix.
Olen 18-vuotias pohjanmaalainen poikanörtti opiskelija. Kuuntelen suurinpiirtein alati musiikkia; makuni painottuu metalliin joskin lähestulkoon kaikki käy. Opiskelun saralla suurimmat intressini ovat historia, yhteiskuntaoppi ja filosofia. Kirjoittaminen maistuu myös arvattavasti mainiosti.
Hiukseni ovat ruskeat ja silmäni siniset. Lattea vaateparteni on sysimusta.
Olen jämähtänyt elämään elämääni sivustakatsojana. En pysty hahmottamaan millainen se on mutta yritän sinnikkäästi kuitenkin. Olen jo pitkään yrittänyt. Ratkon asioita sopimalla niille kaavoja ja syitä. Kuitenkin saavutuksia laskettaessa käteen jää kamalan vähän mitään.
Poden tästä kuitenkin tyytyväisyyttä. Menneisyys opetti monella tasolla ensinnäkin vaatimaan ottavalle enemmän ja toiseksi olemaan vajoamatta mihinkään epätoivoon. Pystyn vaikken aikoisi - tahdonvoimalla kantaa. Jatkan jokaisen askeleen eteenpäin kunnes metsä päättyy.
Minulle on tärkeää saada sanoa ja tarkoittaa jotain. Ja sanoa vain mitä tarkoitan. Vieroksun ja paheksun tämän puolesta monien kiroilutottumuksia. Tuntuu typerältä kirota ylettömästi vähäpätöisen asian painottamiseksi. En väitä ettenkö itse kiroaisi asioita, mutta en missään tapauksessa viljele kirosanoja puheeseeni niitä tarkoittamatta.
Aiempi maininta tekee itsestään ongelman ihmisten parissa. Toiset suoltavat suuret määrät herjaa vaikka pelkän mehupurkin tähden. Toisaalta kehuja kalastelevat ihmiset turhan usein pettyvät kun en halua turhaan toistaa sanoja joilla haluan sanottuina olevan merkitystä. Tottahan seuraus on ilmaisuköyhyys. Ankeaa puhetta. Mutta minusta se on parempi.
Minusta usein tuntuu että maalailemani merkitykset hämärtyvät runoissani. Toivon että se myös on näin. Ehkä sanoma jää tällöin vähäisemmäksi, mutta pienellä pohdinnalla lienee helppoa tajuta että puuttuvan voi paikata itse, omalla maailmalla.
Ei liene mikään herjaus väittää minua materialistiksi. Nörtin roolissa tavaraa on kertynyt enemmän kuin tarpeeksi. Ja se on tietyltä osin häpeäkin. Omistukseen lukeutuu 28" kuvaputkinäköradio, Sony PSP, viisi tietokonetta (kolme pöytäkonetta ja kaksi kannettavaa), kaksi digiboksia, useamman sadan euron arvoinen matkapuhelin, monitoimilaite, kolme 19" näyttöä (yksi litteä, kaksi kuvaputkea) ja kaikenlaista muuta roinaa. Sängylläkin on leveyttä 120 senttimetriä silkan mukavuudenhalun vuoksi.
Rikkauksia minulta ei kuitenkaan löydy (anteeksi vain). Elätän itseni muiden veroilla (KELA). Lukion ohella paiskin satunnaisesti töitä, joilla sitten rahoitan suurempia hankintoja (yleensä nekin rahat menevät kyllä ruokaan).
Väitän silti onnellisuuden olevan kaukana tavaroista. Ei onnellisuutta voi ostaa. On kivaa jos on tuota ja kivaa kun tätä ja oi miten hauska vielä sellainen olisi, mutta kuka elää tavaroiden vuoksi? Mikään aineellinen ei ole itseisarvona tarpeellista. Elävä rutinoituu myös ylellisyyteen. Turtuu. En syytä haalimisesta mutta ahnehtimisesta kyllä.
Mieleeni on putkahtanut ajatus potentiaalista nauttimisesta. Ajatus on houkuttelevan helppo koska se ei käytännössä kysy/vaadi yhtään mitään - se ei vaadi todistamaan mitään. Paremman persoonan puutteessa materiaali korvaa muita asioita. Monta tietokonetta, joilla vähemmän mitään kuitenkaan tekee, on teoreettista potentiaalia ja pidennintä jollekin. Turhia, mutta kivoja ajatella. En monellakaan saralla jaksa panostaa tarpeeksi, vaikka olen itserakkaasti vakuuttunut itselleni lähes aina pystyväni parempaan.
Pelkään eniten sitä millaisena ihmiset minua pitävät. Joudun aina häpeäkseni myöntämään itselleni että tällainen olen. Asiaa ei auta se että olen auttamattoman ankara vertailemaan itseäni muihin ja muita keskenään. Mietin mitä ja miksi. Kenelle.
Oli syynsä jättää tämä sivu alunperin vähäiseksi. Sanani yleensä tuomitsevat minua enemmän kuin lopulta tekoni. Eikä ole harvinaista että asia olisi myös päinvastoin. Millainen minä lopulta olen ei riipu minusta vaan mielestäni enemmän sinusta. Jos tuumisin maailman omasta navastani makaisin sängyllä elämäni ja välillä hörppisin limua piristeeksi. Ihminen tarvitsee vain jos elää ja elää vain antaakseen.
Minusta on aina hankalaa kun joku tulee innostuneena juttelemaan minulle jonkin jossain sanomani tai kertomani asian jäljiltä. Yleensä en tiedä miksi tiedän (sanon) jotain mielipiteenäni. Se vain on niin, ja jos sitä täytyy täsmentää on pakko odottaa että sama mielipide osuu päällimmäiseksi ajatukseksi uudelleen. Kuten kerroin, sanon sen mitä tarkoitan ja yleensä se rationaalisuus iskee vasta päivän päätteeksi pää tyynyssä unimaiden reunoilla päivää harmitellessa.
Musiikin ohella nautiskelen paljon ympäristöstä. Yksinkertaisesti hetkistä. Hetken ei tarvitse olla erikoinen tai hetki ollenkaan, riittää että sen huomaa ja havahtuu hetkeksi täysin aidosti elämässä vallitsevasta sumusta.
Hiljaisesta kylmästä olen nauttinut jo vuosia eniten. Talvi suurimpana parhautena. Kesä on rentoa ja mukavaa ja lämmintä, mutta vasta talven tuntee. Kipu on läsnä on vaikka sen tahtoisi pois, nautinto katoaa vaikka sen haluaisi pitää.
Suurin poikkipuu musiikkimaussani on sanoitukset. En pääosin välitä vähääkään mistä laulussa lauletaan. Paljon tärkeämpää on vokalistin ääni ja sanoituksen istuvuus osaksi musiikkia. Tämä suuntautuminen näkyy runsaan örinän kuuntelemisena. Puhdas miesvokalisti sopii harvoin metalliin. Silmissäni metalligenre kaipaa örinää instrumentikseen. Yrittäkääpä edes kuvitella esimerkiksi The Berzerkeriä Antti Tuiskun lurittelemana.
Itse musiikki, äänet vaikuttavat minun tapauksessani paljon sanoituksia voimakkaammin. Rehellisesti kehtaan valittaa että kokonaisuuksia joissa sanoitukset, vokalisti ja muu musiikki toimisivat sujuvana kokonaisuutena on äärimmäisen vähän. Sanoitusten heikkous on sekin että eri asioilla on eri ihmisille vaihtelevia merkityksiä.
Voisin luetella lukuisia upeita kappaleita, mutta kaikinpuolin helpompaa eittämättä on massatapaan listata eniten arvostamiani bändejä. Suuria elämyksiä edustavat muun muassa Moonsorrow, All of us, Nevermore, Samael, The Kovenant, In Flames, Ram-Zet, Turisas, Tristania ja Swallow The Sun. Erinomaisen mukiinmenevää on myös Mastah Samus, Movetron, Sirenia, Kardia, Deathstars, Battlelore ja monet muut.
Epäilijöiden vuoksi listattakoon myös kappaleita: Kardia - Viimeinen päivä, All of Us - Who Paints the Skies, Moonsorrow - Pimeä, After Forever - Attendance, Nevermore - The Heart Collector, The Rasmus - Last Waltz, Movetron - Romeo and Juliet ja niin edelleen. Jokainen tätä lukeva ymmärtää ettei tällaisessa listaamisessa ole järkeä tai mitään todenperäisyyttä. Kirjoittava tuntee enemmän kuin sanat myöntävät.
Minut tavoittaa kohtalaisen vakituisesti ainakin oheisilta suunnilta. Tervetuloa turisemaan mukavia (tai miksei sateisina päivinä vähemmänkin mukavia). Jos asiaa suinkin löytyy tai sitten ei löydy.. uudet kaverit ovat aina tervetulleita.
Yhdessä meistä vaitonna jokainen,
he - nuo kerääntyvinä ymmärtävät
osan kaikesta siitä,
mitä ei yksin ymmärrä kukaan
vaan kuitenkin heistä yksi aina on
ja hän katsellen, ymmärtämättä on yksinäinen